By

Alussa oli tila, sanoi teatteriohjaaja Kalle Holmberg vastikään televisiossa esitetyssä dokumentissa. Ei sana vaan tila. Minun elämäni alussa se tila oli Turun kaupunginteatteri. Siihen aikaan oli tapana että lapset kävivät vanhempiensa kanssa katsomassa aikuisten näytelmiä, ja nähdessäni Holmbergin Seitsemän veljestä olin kuuden vanha. Holmbergin ja Ralf Långbackan jaetun johtajuuden aikana näin muitakin näytelmiä, kuten Van Gogh ja hänen kirjeenkantajansa, Galilein elämän sekä Strindbergin Isän. En tiedä enää mitä mahdoin niistä ajatella. Veljeksistä muistan yhä jonkinlaisen mahtavan liikkeen ja äänen. Säälin ja pelkäsin Simeonia, samoin kuin Van Goghia joka leikkasi korvansa irti, ja se oli repivän ristiriitainen tunne. Näkemistäni näytelmistä Veljekset oli minusta vaikuttavin, vaikken enää muista miksi.

Monet tunteet ja ajatukset jäävät paikkaan jossa ne syntyvät, kun itse lähtee muualle. Arjessa näin käy alinomaa: keittiössä ajattelee että pitää mennä laittamaan sukat jalkaan, mutta eteisessä ei enää muistakaan mitä tuli tekemään. Ajatus sukista syntyi keittiössä ja jäi sinne, ja sieltä se on palattava hakemaan. Joskus yöpuulle mennessäni muistan yhtäkkiä edellisen yön unen. Uni syntyi vuoteessa, ja jäi minun noustessani sinne odottamaan.

Kun palataan menneisyyden tärkeisiin tiloihin, keho alkaa toimia vanhasta muistista. Monia alkaa lapsuudenkodissa nukuttaa niin että on päästävä vanhaan sänkyyn päiväunille. En tiedä voisinko minä mennä Turun Konserttisaliin juoksematta väliajalla sisäramppia alas niin kovaa kuin ikinä pääsisin. Tai kaupunginteatteriin istumatta ylös käännetyn tuolin reunalle ja täräyttämättä sitä koko painollani alas. (Selkänojan ja istuimen väliseen aukkoon en pysty enää luiskahtamaan vaikka kuinka yrittäisin.)

Nyt Turun kaupunginteatteria remontoidaan, ja vuoden päästä siellä nähdään Lauri Maijalan Seitsemän veljestä. Muistanko siellä jotakin unohtunutta? Kenties menneisyyden katedraalissa syttyy kynttilän liekki, joka paljastaa jotakin vähäpätöistä ja sittenkin suurenmoista, kuin pyhimyksen likaisen kengännauhan. Vai tuhoutuvatko muistot paluussa lopullisesti? Niin saattaa käydä, jos uusi tulkinta on tarpeeksi väkevä. Lohikäärmeen henkäys, joka sammuttaa liekit, sulattaa kynttilät ja polttaa vanhat hauraat salaisuudet poroksi.